Henkilökohtainen astrologinen tulkinta on ollut monille kokemus, johon on palattu yhä uudelleen. Ensin itse tulkintasessiossa ja sen jälkeen tallenteen kautta. Joka kuuntelukerralla se löytää sinut uudesta kohdasta elämääsi. Nyt astun askeleen pidemmälle: yhdistän astrologisen tulkinnan kvanttihypnoosiin, jossa syntymäkartan teemat viedään syvään meditatiiviseen tilaan ja niitä työstetään tiedostamattoman tasolla positiivisten affirmaatioiden ja tietoisen hengityksen avulla.
Olen suorittanut NLP- ja hypnoosiopinnot noin 15 vuotta sitten ja pitänyt hypnoosi-istuntoja yksityisille asiakkaille siitä lähtien. Aika on nyt kypsä astrologian ja kvanttihypnoosin yhdistämiselle.
”Värähtelytaajuuden kohotessa myös astrologiset tulkinnat rakentuvat uudelleen. Nyt menemme vielä syvemmälle. Tulkinta näyttää suunnan. Kvanttihypnoosi vie sinut perille.”
Kaksi tuntia tähtien ja tiedostamattoman äärellä
Istunto kestää yhteensä noin 2 tuntia. Se alkaa noin 30 minuutin suullisella astrologisella tulkinnalla syntymäkartastasi ja lähimmän vuoden tärkeimmistä teemoista, tässä luodaan pohja koko istunnolle.
Sen jälkeen siirrymme rentoutumisen kautta itse kvanttikenttäaktivointiin, jossa ohjaan sinut syvään meditatiiviseen tilaan. Tässä tilassa käsittelen syntymäkartan ja tulevan vuoden teemat uudelleen sinun toivomallasi tavalla, niin että se tukee henkisten valmiuksiesi käyttöönottoa ja käsillä olevan ajan mahdollisuuksien parasta toteutumista.
Kvanttihypnoosissa yhdistän tajuntaa laajentavan tietoisen hengityksen sekä positiiviset affirmaatiot, jotka sovimme yhdessä alkukeskustelussa.

Tallenteet muistoksi ja meditaatioksi
Molemmat osiot tallennetaan omiksi tallenteikseen, jotka toimitetaan sinulle sähköpostiin.
Henkilökohtainen astrologinen tulkinta on elämys itsessään, se on ainutkertainen hetki, jossa syntymäkarttasi avautuu sinulle kokonaisuudessaan. Tähän tallenteeseen voit palata yhä uudelleen. Joka kuuntelukerralla se löytää sinut uudesta kohdasta elämääsi, niin murrosten kuin tasaisen arjenkin keskellä.
Kvanttihypnoositallennetta puolestaan voit käyttää elämää ohjaavana meditaationa niin kauan kuin se palvelee sinua. Se voi olla suunnannäyttäjä silloin, kun et vielä tiedä minne olet matkalla tai silloin, kun haluat syventää yhteyttä itseesi ja laajentaa tietoisuuttasi kohti kvanttikenttää.
”Hypnoosi on kutsu, lupa vaipua syvemmälle omaan itseensä kuin arjessa koskaan uskaltaa. Kun astrologinen tulkinta on avannut oven ja näyttänyt, mitä tämä ajanjakso sinulle antaa, hypnoosi vie sinut sinne minne sanat eivät yllä – suoraan kokemukseen.”
Syntymäkartta ja transiitit – sama pohja, muuttuva näkymä
Jos olet jo käynyt astrologisessa tulkinnassa, se ei ole este, päinvastoin. Syntymäkarttasi on niin moninainen ja monitasoinen, että sieltä löytyy aina uutta ammennettavaa. Yhtä oleellista on myös, mitä tapahtuu juuri nyt: transiitittien eli taivaankappaleiden liike suhteessa syntymäkarttaasi kertovat tämän hetken ja lähimmän vuoden laadusta. Minkälaisia energioita on liikkeellä? Mihin kannattaa suunnata voimansa?
Transiitit muuttuvat jatkuvasti, joten jokainen istunto on aina ainutkertainen riippumatta siitä, kuinka monta kertaa olet syntymäkarttaasi ennen tarkastellut.
Käytännön tiedot
Istunnon hinta on 251€ (sis. alv 25,5 %). Istunto järjestetään ainoastaan tapaamisen muodossa Astroluolassa Hämeenlinnassa. Tarvitsen etukäteen syntymäpäivämääräsi, tarkan kellonajan sekä syntymäpaikan. Näitä kysytään lomakkeella, kun olet varaamassa omaa aikaasi.
Tulkinta-aikoja on saatavilla vain 3–5 kuukaudessa, sillä päivään mahtuu vain yksi tällainen laajempi istunto. Päivän valitsen itse kalenterini mukaan, mutta kellonajan voit toivoa klo 12–18 väliltä.
Varaa aika astrologiseen kvanttihypnoosi-istuntoon >>
